Leikkejä ja pelejä, joista nauttia uusissa vaatteissa

Tässä joukko pelejä ja leikkejä, joista nauttia uusissa tamineissa kavereiden kanssa joko ulkona tai sisällä.

Seläkkäin pystyyn

Kaksi lasta istuu lattialla selät vastakkain niin, että heidän polvensa ovat koukussa. Tästä istuma-asennosta he pyrkivät pääsemään seisaalleen työntämällä selkiään vastakkain jalkojen pysyessä paikoillaan. Onnistuttuaan pääsemään pystyyn leikkijät voivat yrittää istua uudelleen selät vastakkain takaisin alas.

Vainukoira

girls-462072_1280Yksi leikissä olevista on vainukoira. Hän pitää silmät kiinni ja on kyykyssä tai polvillaan, kuten koira piirin keskellä. Koira haistaa ensiksi jotain selvästi tuoksuvaa. Tämän jälkeen tuoksuva esine laitetaan piiloon yhden piirissä olevista lapsista käsiin. Kaikki, jotka ovat piirissä, pitävät käsiään edessään nyrkeissä. Vainukoira kiertää haistelemassa ja koettaa arvata, kenellä hänen aluksi haistamansa esine on. Koiran pitää haukahtaa kun vastaan tulee leikkijä, jonka vainukoira uskoo piilottelevan alkuperäistä esinettä. Tämän leikkijän on avattava nyrkkinsä ja näytettävä, mitä niissä on. Jos arvaus menee oikein, piilottajasta tulee seuraava vainukoira. Koira voi arvata niin pitkään, että löytää oikean tuoksun lähteen.

Puuhippa

Kaikki leikkijät valitsevat itselleen puun, jossa asua. Yksi leikkijöistä jää vaille omaa puuta. Hän huutaa: “Talo palaa, pakko vaihtaa”, jolloin kaikkien leikkijöiden on vaihdettava puuta. Samalla leikkijä, jolla ei ole puuta, yrittää löytää itselleen puun. Se, joka jää kierroksen jälkeen vaille omaa puuta, päätyy uudeksi huutajaksi.

Hillopurkit

Leikkijöistä yksi valitaan rosvoksi ja toinen vartijaksi. Kaikki muut mukana olevat leikkijät ovat hillopurkkeja. Hillopurkit menevät riviin viivalle ja jokainen keksii itselleen minkä tahansa hillon nimen. Rosvo sanoo vartijalle “Minulta on jäänyt kultakenkä kellariin. Saanko avaimen lainaksi?” Vartija luovuttaa rosvolle leikkiavaimen, ja rosvo laskeutuu kellariin. Hän huutelee siellä useiden eri hillojen nimiä. Mikäli rosvo mainitsee jonkin leikkijän valitseman hillon nimen, kyseinen leikkijä juoksee pakoon ennalta sovittua reittiä. Mikäli rosvo saa hänet kiinni, hänestä tulee uusi rosvo.

Valokuvaaja

Yksi leikkijöistä on valokuvaaja. Valokuvaajan tehtävä on ottaa jokaista leikkijää vuorotellen kädestä kiinni, pyörittää heitä ympäri muutama kerta ja päästää sitten irti. Leikkijän on jäätävä siihen asentoon, mihin hän pyörityksen jälkeen pysähtyy. Kun valokuvaaja on pyörittänyt kaikkia leikkijöitä, hän tutkii, kuka on päätynyt hauskimpaan asentoon eli kenen “valokuva” on hänen mielestään paras. Leikkijästä, jonka valokuvaaja valitsee, tulee pelin uusi valokuvaaja.

You may also like...