Mitä vanhemmat tekevät lapsiltaan salaa?

Vanhempien tehtävä on toimia vanhempina lapsilleen ja ilmaista hyviä arvoja myös asettamalla rajoja lapsen elämään. Pelkkänä lapsen ystävänä toimiminen ei johda mihinkään hyvään, tämän saa poliisitkin huomata työssään liian usein. Vanhempien tehtävä on toimia myös esimerkkinä lapsilleen, ja tämän vuoksi aikuiset joutuvatkin tekemään joitakin asioita lapsiltaan salassa. Listasimme näistä muutaman.

Rahapelit ja vedonlyönti

Rahapelit ja vedonlyönti on maasta riippuen yleensä kielletty alle 18- tai 20-vuotiailta. Syy tähän on niiden riippuvuutta aiheuttavissa tekijöissä. Lapsi ei osaa kontrolloida tekemistään yhtä hyvin kuin aikuiset, ja tämän vuoksi lapsi voisi koukkuun joutuessaan pelata ja hävitä huomattavia summia rahaa.

Tästä syystä aikuiset hoitavatkin vedonlyönnin ja rahapelien pelaamisen normaalisti lasten jo mentyä nukkumaan. Monessa taloudessa varsinkin miehet, mutta yhä kasvavassa määrin myös naiset, saattavat tutustua vedonlyöntivihjeisiin jo päivällä esimerkiksi lounastauollaan tai töistä palatessaan. Vihjeitä vedonlyöntiin jakavat sivustot ovat vielä maltillisia ulkoasuissaan ja äänissään, mutta samaa ei voi sanoa nettikasinoista ja rahapeleistä.

Kolikkopelien pyörivät rullat, taustalla soiva musiikki ja kolikkojen äänet eivät jätä arvailujen varaan, mitä on tapahtumassa. Vaikka tällainen ei varmasti traumatisoisikaan ketään, voi se antaa perheen pienemmille liian paljon ärsykkeitä. Vanhempien käytös riemuineen ja pettymyksineen saattaa näyttäytyä pelottavalta myös pienten ihmisten silmissä.

Kiroilu

Vanhemmat koittavat olla esimerkkejä lapsilleen myös siinä, mitä sanoja ei ole kohteliasta käyttää. Ei ole kohteliasta käyttää kirosanoja julkisesti, ja vielä vähemmän kohteliasta on käyttää niitä lasten kuullen. Joskus vanhemmat saattavat päästää lasten kuullen väärän sanan, mutta sen tulee olla reflekseihin perustuva tilanne, kuten esimerkiksi painavan tavaran pudottaminen varpaille.

Kun vanhemmat ovat keskenään, silloin monessa taloudessa myös heidän kielensä muuttuu, ja muutama kirosanakin saattaa kuulua. Vanhemmuus voi olla rankkaa, ja on paljon pahempiakin paheita ja tapoja, joilla ihmiset purkavat paineitaan ja hakevat yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuin kiroilu.

Asiat, jossa lapsi olisi tiellä

Lapset ovat innokkaita kokeilemaan kaikkea uutta ja jos he näkevät vanhempiensa tekevän jotain yhdessä, he haluavat siihen yleensä liittyä itsekin mukaan – ja vieläpä keskeiseen rooliin. Niin mukavaa kuin se onkin, siitä seuraa joskus myös se, että lapsi on lopulta vain tiellä.

Esimerkiksi urheilu on tällainen. Jos vanhemmat haluavat vaikka pelata koripalloa ja ottaa siinä vähän hikeä pintaan, on perheen pienemmät usein vain tiellä liittyessään peliin mukaan. Tällöin vanhemmat valitsevatkin koripallon pelihetkeksi sellaisen, kun lapset ovat koulussa, hoidossa tai nukkumassa.

Juhliminen

Juhliminen ei ole vain nuorten sinkkujen juttu, vaan myös aikuiset ja lasten vanhemmat pitävät siitä, että he voivat joskus laittautua ja pitää hauskaa. Tällöin käytös myös muuttuu, mikä puolestaan voi tuntua pelottavalta perheen pienemmistä.

Juhlimisesta ei pidä kuitenkaan luopua jälkikasvun tulon myötä, ja vanhempienkin pitää saada pitää hauskaa, jatkaa elämäänsä ja vaalia myös parisuhdetta. Tällöin he toimivat varmasti myös parempina vanhempina. Eikä juhlimista tarvitse odottaa kerran parissa vuodessa tapahtuvalle risteilylle, vaan esimerkiksi hyvissä konserteissa voi käydä tuulettumassa vaikka kuukausittain. Oleellista tässä on se, missä kunnossa tämän jälkeen näyttäydytään kotona.

Aina kyse ei olekaan siitä, mitä tehdään, vaan siitä, miten tehdään. On ihan sallittua viettää jännittävää laatuaikaa kumppaninsa kanssa myös jälkikasvun saatuaan. Oleellista on se, että lapsi ei joudu tästä kärsimään ja saa hyvän ja turvallisen lapsuuden. Samalla tavalla kuin vanhemmat toivovat lapsilleen mahdollisimman paljon onnellisuutta elämään, samalla tavalla myös lapset toivovat vanhempiensa olevan onnellisia.

You may also like...