Säästäminen uusiin vaatteisiin vs. kirpputorit
Monessa kotitaloudessa on tällä hetkellä taloudellisesti vaikeat ajat. Kuluneen vuoden aikana on ollut kova inflaatio ja varsinkin sähkön hinta uhkaa nousta pilviin talvella. Monessa perheessä joudutaankin säästämään kaikesta, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Mutta mitä tehdä, jos haluasi uusia vaatteita samaan aikaan? Missä kaikessa on mahdollista säästää edes sen verran, että voisi ostaa uusia vaatteita vanhaan tapaan?
Hyödynnä ilmaisia pelejä
Monella kuluu kuukausittain paljon rahaa pelaamiseen. Varsinkin jos pelaa kasinopelejä usein, niin siitä voi tulla kuukaudessa iso kuluerä. Jos joudut pohtimaan säästökohteita, niin vähennä pelaamista tai pelaa ilmaisia pelejä. Esimerkiksi monilla nettikasinoilla voi pelata rahapelejä myös ilmaisversioina.
Ilmaisten pelien pelaaminen ei tietenkään ole yhtä jännittävää, koska jaossa ei ole rahaa. Jännitystä voi kuitenkin hakea eri tavoin. Voitte esimerkiksi pelata räsypokkaa, jos teillä on sopiva porukka sitä varten. Voin taata, että räsypokan parissa on jännitystä ilmassa, varsinkin jos porukassa on tuoreita tai mahdollisesti tulevia pariskuntia.
Netin tilauspalveluihin uppoaa rahaa huomaamatta
Kun joudut hakemaan säästökohteita, kannattaa katsoa myös mitä palveluita olet tilannut netissä. Monella meistä on joitakin tilauspohjaisia nettipalveluita, joista maksamme kuukausittain. Tunnettuja tällaisia ovat esimerkiksi Spotify, Netflix ja YouTube, mutta palvelut eivät suinkaan rajoitu niihin.
Usein tällaiset tilauspohjaiset palvelut eivät ole kovin kalliita, esimerkiksi 15 euroa kuukaudessa. Mutta jos niitä on tilannut esimerkiksi 3 kappaletta, niin se tekee kuukaudessa 45 € ja kahdessa kuukaudessa jo lähes 100 euroa (90 €). Tällä rahalla ostaa jo useita tyylikkäitä vaatteita. Ja tässä puhuttiin vain 2 kuukauden ajanjaksosta, puolessa vuodessa säästöä olisi mahdollista saada 270 euroa.
Ei ole ilmaisia lounaita
Moni työssäkäyvä syö arkipäivisin kalliin lounaan. Monelta työpaikalta lähdetään lähellä sijaitseviin ravintoloihin syömään, ja nykyisin ravintolasta ei oikein alle 10 eurolla lounasta saa. Jos sitten syö jokaisena arkipäivänä vaikka 10 euroon lounaan, tarkoittaa se kuukaudessa 200 euroa.
Lounaassa onkin iso tilaisuus säästää. Jos päätätkin, että syöt jatkossa ravintolalounaan vain kaksi kertaa viikossa ja muina päivinä otat töihin omat lounaseväät, säästät ravintolalaskuissa 120 euroa kuukaudessa. Sillä rahalla saa ostettua useita tyylikkäitä vaatteita.
Vaatteiden vaihto ystävien kanssa
Jos sinulla on vaatteita, joita et käytä enää tai jotka eivät sovi sinulle, mikset järjestäisi vaatteidenvaihtoa ystävien kanssa? Tämä on loistava tapa saada uusia vaatteita kuluttamatta rahaa. Ja se voi olla myös hauskaa ja tapa niin sanotusti bondata.
Varmista vain, että kutsut mukaan vain ihmisiä, joilla on samankokoisia vaatteita. Jos olette kovin eri kokoisia, niin luonnollisesti monet vaatteet ovat tällöin väärän kokoisia. Toki esimerkiksi hatut ja laukut sopivat hyvin myös eri kokoisille.
Käy kirpputoreilla ja käytettyjen tavaroiden kaupoissa
Jos haluat uusia vaatteita, mutta et halua käyttää paljon rahaa, kannattaa ehdottomasti käydä paikallisilla kirpputoreilla tai käytettyjen vaatteiden kaupoissa. Sieltä voi usein löytää laadukkaita vaatteita hyvin pienellä rahalla. Vaatii tietysti hieman aikaa ja vaivaa löytää sopivia ja muutenkin miellyttäviä vaatteita, mutta ainakin saat ostettua niitä edullisesti.
Kaikki ihmiset eivät tietenkään halua pitää päällään vaatteita, joita joku toinen ihminen on pitänyt yllään kenties kuukausia tai vuosia. Mutta siinä vaiheessa, kun perheessä halutaan jostain säästää, moni on valmis hakemaan myös vaatteensa kirpputorilta. Varmasti jokainen on mieluummin ehjissä kirpputorin vaatteissa, kuin rikkimenneissä merkkivaatteissa. Ja usein kirpputorilta voi löytää myös niitä merkkivaatteita pilkkahintaan.